Vakuutusyhtiö perii asiakkailta vakuutusmaksuja ja sitoutuu maksamaan korvauksia, jos vakuutettu vahinko sattuu. Maksut kerätään etukäteen, mutta korvaukset maksetaan vasta myöhemmin, kun vahinko tapahtuu.

Tämä ajallinen ero on vakuutustoiminnan ydin: yhtiöllä on hallussaan asiakkaiden maksuja, joista se maksaa korvauksia tulevaisuudessa. Välissä yhtiö voi sijoittaa varoja ja saada sijoitustuottoja.

Yhtiön on hinnoiteltava vakuutukset niin, että maksut riittävät keskimäärin kattamaan korvaukset ja toiminnan kulut. Tässä auttaa riskien arviointi: kuinka todennäköisiä ja suuria vahingot ovat.

Yhdistetty kulusuhde mittaa, kuinka suuri osa vakuutusmaksuista kuluu korvauksiin ja liiketoiminnan kuluihin. Kaava on: yhdistetty kulusuhde = (korvauskulut + liikekulut) / vakuutusmaksutuotot × 100 %.

Korvauskulut ovat asiakkaille maksetut vakuutuskorvaukset. Liikekulut ovat liiketoiminnan pyörittämisestä aiheutuvat kulut (esimerkiksi palkat ja järjestelmät). Vakuutusmaksutuotot ovat asiakkaiden maksamat vakuutusmaksut.

Esimerkiksi jos korvauskulut ovat 70, liikekulut 25 ja maksutuotot 100, niin kulusuhde on (70 + 25) / 100 × 100 % = 95 %.

Kulusuhteen arvoa verrataan sataan prosenttiin. Jos kulusuhde on alle 100 %, vakuutusmaksut riittävät kattamaan korvaukset ja liikekulut, ja vakuutustoiminta on jo itsessään kannattavaa.

Jos kulusuhde on yli 100 %, vakuutusmaksut eivät yksin riitä kattamaan kuluja. Tällöin yhtiö on vakuutustoiminnan osalta tappiollinen, ja kannattavuus riippuu sijoitustuotoista. Sijoitustuotot on siis otettava mukaan kannattavuusarvioon.

Mitä pienempi kulusuhde, sitä kannattavampaa vakuutustoiminta on. Esimerkiksi 95 % tarkoittaa, että maksuista jää 5 prosenttiyksikköä katetta korvausten ja kulujen jälkeen.

Kulusuhdetta voidaan parantaa kolmella tavalla, jotka näkyvät suoraan kaavasta. Maksutuottoja voidaan kasvattaa nostamalla vakuutusten hintoja. Korvauskuluja voidaan pienentää maksamalla vähemmän korvauksia, esimerkiksi valitsemalla vakuutettavat riskit paremmin etukäteen. Liikekuluja voidaan leikata tehostamalla toimintaa.

Korvauskulujen pienentäminen riskien paremmalla valinnalla on asiallinen keino: yhtiö vakuuttaa harkitummin, jolloin vahinkoja sattuu vähemmän. Tämä on osa vastuullista vakuutustoimintaa.

Sen sijaan korvauskulujen pienentäminen lievittämällä korvauskäytäntöjen tulkintaa asiakkaiden vahingoksi ei ole asiallinen tapa: jos yhtiö tulkitsee ehtoja epäreilusti välttääkseen korvauksia, se heikentää asiakkaiden oikeuksia. Pääsykokeessa juuri tällainen epäreilu keino on usein se vaihtoehto, joka 'ei voi asiallisesti pitää paikkaansa'.